keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Siitä sitte

Päivällä minulla oli monia eri ideoita mitä ongelmia alkaa tänään pohtia laajemmin mutta tässä päivän edetessä unohdin ne joten jouduin pohtimaan jotain nyt tähän hätään.
Miten nuorison alkoholin käyttö on niin suurta, että jopa melkein ala-aste ikäiset tuntuvat nykyään hilluvan perjantaisin kylillä ja vetävän muutama kalja tai jopa vähän vahvempia. Tupakka palaa ja kiroilu tuntuu olevan kovaa ja sen lisäksi ruvetaan tuntemattomilta pyytämään vielä rahaa aivan, kuin se kasvaisi puissa ja olisi helposti saatavissa senkus vaan hakee lisää. Asiahan ei ole näin yksinkertainen. Itse opin rahan arvon vasta, kun rupesin maksamaan ponin hoidot ja lisäravinteet omasta pussista. Miten hankalaa oli kustantaa klinikka reissu, kun ei ollut töitä ja rahaa oli nippanappa kustantaakseen reissu ja muut tarpeelliset asiat. Ei siinä osteltu itselle mitään kivaa vaan pidettiin huoli ponista ensisijaisesti sitten, kun ponille oli hankittu kaikki tarvittava niin voitiin harkita josko sais itselle jotain pientä kivaa, kun ei ole rahaa mihinkään isompaankaa. Tänä päivänäkin vaikka rahaa on tullut vähän enemmän, kuin pari vuotta sitten niin kyllä sitä vieläkin opettelee karsimaan turhia rahan menoja pois. Enkä kyllä anna kylällä tulevalle tuntemattomalle nuorelle rahaa, kun se ei kasva puussa enkä sitä 'lainattua' rahaa koskaan saisi takaisinkaan. Ja mihin ne sitä rahaa siellä kaduilla ruinaavat onko niiltä rahat loppu ettei saaadakkaan viinaa tai tupakkaa. Ei viina ja tupakka niille kuulukkaan, kun ei niillä ikäkään riitä. Järkyttävää katsella, kun pitää leikkiä aikuista vaikka se on varmaan koko elämän hankalin kohta, kun joutuu itse vastaamaan kaikista maksuista omasta pussista ja jos ei huolehdi niin sitten kärsii nahoissaan -> not nice.

Kiitän ja kumarran enkä varmasti tehnyt, kuin pinta raapaisun tästä asiasta mutta ei minulla ole tarvetta alkaa tästä väitöskirjaa tekemäänkään :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti